ALPO-tukirakenneKaukaa parempi on joskus nähdä lähelle10/25/2010 | Tuula Carroll | 0 kommenttiaPäijäthämäläinen kotouttamishanke, Alipi, osallistui lokakuussa Haagissa järjestettyyn Metropolis -konferenssiin, jonka teemana oli "Oikeudenmukaisuus ja maahanmuutto". Tapahtumaan osallistui lähes 900 maahanmuuttoasioiden asiantuntijaa eri puolilta maailmaa. Konferenssi oli hyvä katsaus maahanmuutosta käytävään kansainväliseen keskusteluun. Tässä blogissa esitän joitain ajatuksia siitä, miltä Päijät-Hämeen tilanne näytti Hollannista käsin katseltuna ja miten maahanmuuttotyötä Suomessa voisi kehittää. Kirjoituksen otsikko on lainattu Apulanta -yhtyeen ”Kaukaa lähelle” -kappaleen lyriikasta. Kontekstilla on merkitystä Kanadassa noin 20 % väestöstä on maahanmuuttajia ja esimerkiksi Montrealin väestöstä 50 % kuuluu ”näkyviin vähemmistöihin” (visible minorities). Monikulttuurisuuspolitiikkaa on Kanadassa harjoitettu virallisesti jo 40 vuotta ja aktiivista maahanmuuttopolitiikkaakin jo pitkään. Suomessa ulkomaalaisten osuus väestöstä on noin 3 %. Monikulttuurisuudesta täällä alettiin puhua 1990 -luvulla ja aktiivisen maahanmuuttopolitiikan tarpeeseen on herätty aivan viime vuosina. Esimerkiksi Päijät-Hämeessä hyväksyttiin tänä vuonna alueen ensimmäinen maahanmuuttopoliittinen ohjelma. Kanadalainen Julie Doret kertoi tutkineensa Kamloopsin kylää ja hän näki pienen yhteisön mahdollisuudet hyvinä integraation kannalta. Pienissä kylissä (Kamloopsissa on 86 000 asukasta) koulu-, asumis-, sosiaali- ja terveyspalvelujen merkitys kotoutumisessa on suuri. Usein ulkomaalaisten määrä on isommissa kaupungeissa korkeampi ja sen vuoksi maahanmuuttajien omat yhteisöt toimivat niissä paremmin kotoutumisen apuna. Doret’in mittakaavassa 100 000 asukkaan Lahti on siis kylä. Toisaalta intialainen tutkija totesi, että hänen kotikaupungissaan on yhtä paljon asukkaita kuin koko Hollannissa yhteensä – siis n. 16 miljoonaa. Kotouttaminen kuuluu kaikille?Suomessa maahanmuuttoasioiden hallinnointi siirrettiin 1990 -luvulla sosiaali- ja terveysministeriöltä työministeriöön ja sieltä muutama vuosi sitten sisäasiainministeriöön. Hallinnon muutokset heijastelevat, miten näkemys maahanmuutosta on vaihtunut humanitaarista maahanmuuttoa korostavasta näkemyksestä työvoiman maahanmuuttoon ja siitä edelleen nykyiseen näkemykseen, että kyse on kansainvälisestä liikkuvuudesta yhdistettynä sisäiseen turvallisuuteen. Hollannissa puolestaan maahanmuuttoasiat ovat oikeusministeriön vastuulla. Taustalla saattaa olla näkemys, että kansainvälisessä liikkuvuudessa on kyse maahanmuuttajan oikeudellisesta asemasta sekä myös laittoman maahanmuuton estämisestä. Maahanmuuttoasioiden hallinnoinnin lisäksi eri maiden välillä on eroja myös siinä, kenen vastuulla uusien tulijoiden kotouttaminen on. Kanadassa esimerkiksi hallitus tukee vahvasti integroimistyötä tekeviä vapaaehtoisjärjestöjä. Monet niistä ovat maahanmuuttajien järjestöjä, joten kyse on myös voimaannuttamisesta (empowerment). Tuen vastineeksi hallitus saa järjestöiltä kotouttamispalvelujen lisäksi myös tärkeää tietoa paikallisista olosuhteista. Toisaalta Kanadassa kotouttaminen nähdään kaikkien kansalaisten tehtäväksi. Esimerkiksi Julie Doret’in mukaan maahanmuuttajien toivottaminen tervetulleeksi on jokaisen Quebecin asukkaan vastuulla. Suomessa tällaiseen ajatteluun on vielä matkaa. Ainakin Lahdessa kotouttamistyötä tekevät tällä hetkellä pääasiassa viranomaiset. Järjestöjä kaupungissa on vain vähän. Lisäksi maahanmuuttoasiat on keskitetty sosiaalitoimeen, minkä saatetaan tulkita sisältävän näkemyksen ulkomaalaisista ”sosiaalitapauksina”. Lahdessakin tosin on jo nähtävissä jotain merkkejä siitä, että uudet kaupunkilaiset aletaan vähitellen nähdä tervetulleina veronmaksajina myös silloin, jos he ovat syntyneet jossain muualla kuin Suomessa. Maahanmuutto ja oikeudenmukaisuus Suomessa maahanmuuttajien osuus väestöstä on pieni, eikä esimerkiksi laittomia maahanmuuttajia ole käytännössä juuri lainkaan. Pienestä määrästä huolimatta on julkinen maahanmuuttokeskustelu viime aikoina ollut kielteisesti värittynyttä. Maahanmuuttokriitikot ovat aktiivisia, mutta keskustelu on kuitenkin melko asiallista verrattuna esim. hollantilaisen oikeistopoliitikon Geert Wildersin lausuntoihin. Avointa vihamielisyyttä ei suomalaisissa keskusteluissa juurikaan esiinny - kulttuurien välisestä sodasta puhumattakaan. Voimme oppia paljon muiden maiden kokemuksista. Hollannista voisimme kopioida vaikkapa tehokkaan turvapaikanhakuprosessin. Nykyistä nopeampi käsittely saattaisi vähentää kustannuksia ja sitä kautta vaikuttaa myönteisesti yleiseen mielipiteeseen sekä maahanmuutosta käytävään keskusteluun. Kanadasta puolestaan voisimme ottaa mallia siinä, että kotouttaminen ei ole vain viranomaisten tehtävä, vaan myös järjestöillä on iso rooli. Lisäksi lainaamisen arvoinen voisi olla näkemys, jonka mukaan jokaisen kanadalaisen tehtävä on toivottaa uudet tulijat tervetulleiksi. Miten tämä sitten käytännössä tehdään? Miten suomalaiset saadaan näkemään uudet tulijat tervetulleina? Ensinnäkin voisimme yrittää muuttaa yleistä ilmapiiriä myönteisemmäksi esimerkiksi puhumalla vähemmän maahanmuuton ongelmista ja korostamalla enemmän sen myönteisiä vaikutuksia. Toinen avainsana voisi olla oikeudenmukaisuus - joka siis oli myös Haagin konferenssin teema. Esimerkiksi ulkoministeri Alexander Stubb (HS 19.3.2010) on kiteyttänyt Suomen maahanmuuttopolitiikan oikeudenmukaisuuden haasteet osuvasti: ”Maahanmuuton pitää tuntua oikeudenmukaiselta. Sen pitää olla oikeudenmukaista sitä henkilöä kohtaan, joka tulee. Mutta myös niitä ihmisiä kohtaan, jotka tämän ylläpitävät ja maksavat tämän järjestelmän. Eli me suomalaiset.”
ALPO on Euroopan sosiaalirahaston tukema projekti, jossa tavoitteena on kehittää kotouttamisen alkuvaiheen palveluita maahan muuttaville
|
RSS