[+] Suurempi teksti [-] Pienempi teksti » Palaute & yhteystiedot
© Sisäasiainministeriö 2012
Keskiviikko 18. elokuuta 2010

Liikunta auttaa kotoutumisessa uuteen maahan



Liikuntaharrastukset ovat siitä mukavia, ettei yhteistä kieltä aluksi edes tarvita, vaan kaikki pääsevät heti menoon mukaan. Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry kannustaa seuroja avoimuuteen ja tasa-arvoisuuteen. Reilu Pelin periaatteisiin kuuluu myös monikulttuurisen liikunnan huomiointi. SLU:sta Juha Beurling (kuvassa) kertoo, että maahanmuuttajia houkutellaan muun muassa liikuntaryhmien vetäjiksi.
'
SLU kannustaa maahanmuuttajia osallistumaan paikalliseen urheiluseuratoimintaan, eikä vain maahanmuuttajajärjestöjen omien liikuntaseurojen tapaamisiin, vaikka nekin nähdään erittäin tärkeänä osana kotoutumista. Terveydellisten vaikutustensa lisäksi liikunta estää syrjäytymistä ja auttaa tutustumaan ihmisiin.
 
– Reilu peli -kokonaisuus kattaa laajasti yhteiskuntavastuukysymykset. Tarkoitus on uudistaa laajasti urheiluseurojen periaatteita ja luoda avoin ilmapiiri, jossa kaikki toivotetaan tervetulleiksi. Olemme yli 130 liikunta- ja urheilujärjestön kattojärjestö ja jäsenyhdistyksiimme kuuluu 1,1 miljoonaa ihmistä, SLU:n yhteiskuntavastuun asiantuntija Juha Beurling kertoo.
 
SLU:n Reilu Peli -valiokunta julkaisi juuri Monikulttuurisen liikunnan toimintaohjelman vuosille 2010–2015. Siinä todetaan, että monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus ovat osa suomalaisen liikunnan ja urheilun Reilua Peliä. Toimintaohjelmalla pyritään vähentämään rasismia liikunnan keinoin. Ohjelma keskittyy seuraavan viiden vuoden aikana erityisesti viestintään, tiedotukseen ja koulutukseen.
 
Maahanmuuttajia houkutellaan liikuntaryhmien vetäjiksi
 
SLU osallistuu muun muassa kaksivuotiseen pohjoismaiseen tutkimusprojektiin, jossa liikunnalla kotouttamisen parhaat käytännöt kootaan yhteen ja viestitään liikuntajärjestöille.
 
– Kokemuksia jaetaan myös kunnasta toiseen, sillä liikunta on peruspalvelu kuntalaisille. Maahanmuuttajia on suhteessa eniten suurissa kunnissa, mutta pienikin kunta voi olla hyvä kotouttaja. Maahanmuuttajia houkutellaan muun muassa liikuntaryhmien vetäjiksi Liikuttaja-tutkinnolla, joka toivottavasti toimii useiden kohdalla porttina laajempiin liikunnan ammattiopintoihin ja työllistymiseen, Beurling kertoo.
 
Maahanmuuttajien keskuudessa suosituin miesten ja poikien harrastama laji on jalkapallo, ainakin jos katsotaan SLU:n tukemia hankkeita. Myös muut palloilulajit ovat suosittuja. Naisten keskuudessa suosituimpia ovat jumppa ja uinti. 
 
– Kaikki voivat harrastaa liikuntaa ja löytävät varmasti itselleen sopivan tavan liikkua. Tavoitteenamme on luoda liikuntakulttuuri, joka hyväksyy jokaisen erityispiirteet, Beurling tiivistää.

Teksti: Otavamedia
Kuva: SLU
'
Gradu maahanmuuttajien suhteesta liikuntaan
Yli puolet kyselyyn vastanneista maahanmuuttajista on sitä mieltä, että liikunta on auttanut heitä kotoutumaan Suomeen. Miehet osallistuvat naisia useammin urheiluseurojen toimintaan. Nämä ja paljon muuta selviää Rachel Lehtosaaren viime huhtikuussa julkistetusta gradusta ”Liikunta kansainvälisenä kielenä: Maahanmuuttajien liikuntasuhde ja näkemyksiä liikunnan vaikutuksesta kotoutumiseen” (Turun yliopisto, Kasvatustieteen laitos, 2010). Lehtosaari päätyy suosittamaan liikunnan mahdollisuuksien hyödyntämistä kotoutumisen tehostamisessa.
 
Lisätietoa:
www.slu.fi
 


Tulostusversio | Lähetä palautetta tästä artikkelista

Bookmark and Share

Tilaa uutiskirje
Sähköposti
Haku
Pikahaku
Uutisissa muualla
Arkisto

Tästä pääset tutustumaan Monitori-lehden painettuihin numeroihin aiemmilta vuosilta:
» Arkisto 2000 - 2009