[+] Suurempi teksti [-] Pienempi teksti » Palaute & yhteystiedot
© Sisäasiainministeriö 2012
Keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Elämä pakolaisleirin jälkeen




Burmalaisperhe eli yli kymmenen vuotta pakolaisleirillä Thaimaassa lähellä Burman rajaa. Saatuaan myönteisen päätöksen kiintiöpakolaispaikasta, perhe sai vuonna 2008 uuden kodin Savonlinnasta. Burmalaiset haluavat jäädä kaupunkiin pysyvästi. ”Haluamme olla paljon tekemisissä suomalaisten kanssa ja oppia pärjäämään heidän seurassaan”, sanoo perheen äiti Elta.
 
Muutto Thaimaasta Savonlinnaan merkitsi uuden opettelua aina auton kyydissä istumisesta alkaen. Pakolaisleirillä perhe oli tottunut elämään vaatimattomissa ja ahtaissa olosuhteissa, ilman sähköä tai juoksevaa vettä. Ennen pakolaisleirille muuttoa kotipaikkana oli pieni burmalainen kylä.
 
Perheen 6-, 10-, 15-, 17- ja 19-vuotiaat lapset ovat saaneet Savonlinnassa sekä suomalaisia että burmalaisia ystäviä. Kaupungissa asuu kahteen eri heimoon kuuluvia ja kolmea eri kieltä puhuvia burmalaisia. Perheen äiti opettaa karen-kieltä oman heimonsa lapsille paikallisessa koulussa kerran viikossa. Hän työskentelee kaupungilla oppisopimustyössä siivoojana.
 
− Yhdessä ulkomaalaistaustaisen työkaverini kanssa teemme parhaamme oppiaksemme työmme hyvin ja puhumaan suomea. Työnteko täällä on hyvin erilaista kuin pakolaisleirillä. Suomessa pitää esimerkiksi kysyä lupa ennen kuin menee siivoamaan huonetta, Elta kertoo.
 
Isä Aye ja perheen kaksi vanhinta poikaa opiskelevat suomen kieltä. Nuoremmat pojat käyvät peruskoulua ja nuorin lapsista, tytär, on esikoulussa. Isä haluaisi tulevaisuudessa työskennellä puuverstaalla.
 
Pakolaisleirillä tiukat säännöt
 
Kaksi nuorimmaista lasta syntyivät perheen asuessa Tham Hin pakolaisleirillä. Poistuminen tarkasti vartioidulta leiriltä oli kielletty, ja ainoastaan isä Aye sai käydä leirin ulkopuolella, kun hänet vietiin sinne töihin. Kerran isä vietiin työpäivän aikana vankilaan, jossa häntä lyötiin ja kohdeltiin huonosti. Hän sai palata leirille vasta puolen vuoden kuluttua.
 
Lapset kävivät pakolaisleirillä koulua, ja muuten päivät kuluivat leikkiessä ja pelatessa jalkapalloa. Äiti opetti pieniä lapsia koulussa. Ruokakojuissa myytiin kalaa, kasviksia ja hedelmiä, ja vettä haettiin suurista leirille tuoduista kanistereista.
 
− Olimme pakolaisleirillä yli kymmenen vuotta. Olimme todella iloisia, kun kuulimme pääsevämme Suomeen. Emme kunnolla tienneet, missä maa on, mutta katsoimme kartasta, Elta sanoo.
 
Suurimpana haasteena kieli
 
Suomen kieli tuottaa edelleen hankaluuksia kaikille perheenjäsenille. Erityisesti isä kokee, ettei ole oppinut suomen kieltä vielä juuri ollenkaan. Perhe on kuitenkin tyytyväinen uuteen asuinympäristöönsä.
 
− Elämä ei vieläkään ole helppoa, mutta halu pärjätä täällä on kova ja se auttaa. Haluamme viettää loppuelämämme nimenomaan Savonlinnassa. Tulevaisuudessa haaveena on muuttaa hieman parempaan ja rauhallisempaan asuntoon, sillä nykyisessä talossa polkupyörille tehdään ilkivaltaa, varaston lukkoja on rikottu ja omaisuutta hajotettu, perheenjäsenet kertovat.
 
Kuukausittain asuinalueella käy auto, jossa myydään thaimaalaisia ruokatarvikkeita, mausteita ja riisiä isoissa säkeissä. Perheen vanhin poika on juuri saanut ajokortin ja hankkinut oman auton. Myös äiti käy autokoulua, sillä Savonlinnassa julkinen liikenne kulkee harvoin ja autosta on suuren perheen arjessa iso apu.
 
Teksti: Otavamedia

Info:
Kiintiöpakolainen on henkilö, jonka pakolaisaseman YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on vahvistanut ja joka uudelleensijoitetaan Suomeen. Eduskunta päättää vuosittain pakolaiskiintiön suuruuden. Vaikka Suomi vastaanottaa noin 750 kiintiöpakolaista vuodessa, kaikki heistä eivät saavu maahan samana vuonna. Osa kiintiöön valituista pakolaisista odottaa leireillä parikin vuotta. 


Tulostusversio | Lähetä palautetta tästä artikkelista

Bookmark and Share

Tilaa uutiskirje
Sähköposti
Haku
Pikahaku
Uutisissa muualla
Arkisto

Tästä pääset tutustumaan Monitori-lehden painettuihin numeroihin aiemmilta vuosilta:
» Arkisto 2000 - 2009